Mennään koko ajan korkeammalle

Jo viikko sitten halusin mennä Zakopaneen (vuorille), mutta vasta nytten sunnuntaina me mentiikin Zakopaneen. Sunnuntai aamuna heräsin jo viiden maissa ja menin oman koirani kanssa lenkille, jonka jälkeen pakkasin reppuun vähän syötävää ja villapaidan, koska ulkona oli vain 14 astetta lämmintä, mutta ensi viikolla pitäsi olla taas yli 30 astetta lämmintä. Itse otin mukaani kameroistani nikon coolpix P510en, koska se on kevyt :D Seitsemän maissa me mentiin bussipysäkille ja parin minuutin päästä minibussi tuli paikalle. Matka Zakopaneen kesti noin kaksi tuntia, joten siinä ajassa mä kuuntelin musiikkia ja ihailin maisemia.

Kello oli melkein yhdeksän, kun me saavuttiin paikalle. Onneksi mulla oli mukana sateenvarjo, koska siellä sato. Vähän ajan päästä me lähdettiin kohti yhtä järveä, joka löytyi vuorilla ja sinne asti oli noin yhdeksän kilometriä. Vaikka mulla olikin reppu ja kamera mukana, niin silti jaksoin mennä ylös saakka jaloin. Matkalla silti pysähdyin ja söin pari leipää, jonka jälkeen jatkoin silti matkaa. Matkalla myös näin yhden taulukon, missä näytettin, mitä eläimiä voi nähdä reitillä. Siinä oli sitten karhun, suden, saksanhirven, teerin ja metson kuvat. Itse näin vain kuolleen sammakon ja pari pikkulintua :D Kolmen tunnin päästä me saavuttiinkin vihdoin järvelle. Siellä taas näin taimenia ja sorsia ja montakymmentä peippoa. Matkan varrella päätin ottaa myös pari panoraama kuvaa.

Paluumatkalla mua ja äiskää odotti aivan ihana yllätys. Nimittäin noin sadan metrin päässä siitä yhdestä järvestä, huomasin monta ihmistä kuvailemassa jotain. Menin lähemmäs ja huomasin kahden metrin päässä tiestä kaurista muistuttavan elukan, joka ei yhtään pelänny ihmisistä ja antoi ihmisten tulla todella lähelle. Katsoin sitä kaurista tarkemmin ja huomasin, että se on aika iso kauriiksi, samoin sen pääkin oli aika iso ja sillä oli musta juova selässä. Siitä sitten tunnistinkin, että se on saksanhirvi. Olin kyllä yllättynyt siitä, että se antoi tulla ihmisten parin metrin päähän itsestään ja se vain söi ruhoa. Itse en oikein saanu hyvää kuvaa siitä, kun siellä metsässä oli niin paljon puita ja oli sen verran varjoista, että kuvista tuli heilahtuneita. Myöhemmin se saksanhirvi päätti mennä tien toiselle puolelle, koska siellä oli vähemmän puita, lammikko ja paljon ruhoa. Se iloisesti vaan kipitteli niitten ihmisten välistä, eikä ollu moksiskaan. Toisella puolella tietä sain jo kelvollisia kuvia siitä hirvestä. Tunsin silloin jo, että minun odotus palkittiin :) 

Noin puolen tunnin päästä me päätettiin mennä jo alas päin. Kello oli jo neljä, kun päästiin bussin luokse. Itse olin jo aivan poikki, koska kävelin yhteensä 18 kilometriä painavan repun kanssa. Paluumatkalla kotia kohti olin jo niin väsyny, et päätin huilia hetken bussissa. Seuraavana aamuna herätessäni, huomasinkin, että kello oli jo yli 12 :D Minusta koko sunnuntai oli aivan mahtava päivä ja vielä joskus varmaan menen sinne uudestaankin.